2014-2015

2014-2015

30 marraskuuta, 2014

7.

Heii! Nyt on ollu vähä hiljasempi viikonloppu joten aattelin kirjottaa millanen thanksgiving meillä oli yms.



Torstaina oli siis Thanksgiving. Vietettiin kiitospäivää meijjän talossa koko suvun voimin.  Meitä oli yhteensä vähän päälle 20. Kellyn molemmat siskot, Missy ja Suzie, perheineen, Bradin vanhemmat, Bradin sisko Michelle ja sen perhe ja kaks näitten ystäväperhettä.

Aamulla nukuttiin pitkään ja kun herättiin niin katottiin tietenkin perinteinen Macy's Thanksgiving Parade. Se on siis sellanen paraati mikä järjestetään joka vuosi New Yorkissa.




Paraatin jälkeen autettiin Kellyä ruuanlaitossa. Sitten alkokin Thanksgiving päivän jalkapallo peli. Tänä vuonna Lionsit ja Bearsit pelas. Samalla ku katottiin peliä nii raahattiin isot peilit olkkariin Mykaelin kaa ja alettiin laittautumaan dinneriä varten.

Pelin jälkeen vieraat alko tulemaan ja kun kaikki oli paikalla alettiin syömään. Meillä oli seisova pöytä mistä kaikki sai hakee ruokaa. Syötiin siis tietenkin kalkkunaa, perunamuussia, sweetpotatoes, maissia, stuffingia.. Jälkkäriks oli kans monta eri vaihtoehtoa. Söin ihan liikaa, mut kaikki oli super hyvää!




Syömisen jälkeen vaan hengailtiin ja juteltiin ja leikittiin pienempien kanssa.




Kaikki lähti kotiin ennen yheksää minkä jälkeen Kellyn ja Mykaelin kanssa siivottiin ja mentiin nukkumaan varmaan jo 11 ku oltiin ihan poikki.

Ainiin, Brad ei ollut Thanksgivinginä kotona, koska se oli taas hirvimetällä, tällä kertaa Wyomingissa sen isän ja veljen kanssa. Ne sai taas kolme hirveä, Brad ampu kaks niistä.:)

Thanksgivingin jälkeisenä yönä oli Black Friday. Eli Black Friday on sellane päivä et kaupat on auki koko yön ja sillon on tosi isot alet ja kaikki on tosihalpaa. Me ei menty shoppailee koska oltiin ihan poikki ja ei jaksettu herätä keskellä yötä shoppailemaan. Perjantaina siis hengailtiin vaan kotona. Illalla menin yöks yhelle mun kaverille. Eilen lauantaina mentiin shoppailemaan Appletoniin Mykaelin, Kellyn ja Kellyn siskon Suzien kanssa. Vieläkin oli tosi isot alet joten kun tultiin kotiin nii auto pursus tavaraa-hyvä että ite mahuttiin kyytiin..:D




Mä ostin talvitakin, kengät, pari neuletta, farkut, huivin, ja tietenkin shoppailtiin Victoria's secretissä.

Illalla mentiin Mykaelin ja Kristenin kaa Maccoylle ja katottiin koko ilta vaan leffoja ja pelattiin korttia.

Tokassa postauksessa laitoin vähän kuvia meidän talosta. Kerroin sillon et meillä on tollanen iso "autotalli" missä on älyttömästi tilaa. Siellä on siis pieni 'kuntosali' ja tollane huone mikä on täynnä täytettyjä eläimiä, mitkä Brad on ampunu. Kerranki ku oli aikaa ni ehin ottaa niistäkin kuvia. Tossa muutama kuva sieltä.







Ite en oo paljoo tuolla kuntoillu koska treenit aina koulun jälkeen, mut joskus viikonloppusin tulee juostua ja nosteltua (kevyitä..haha) painoja Mykaelin kanssa (koska ollaan molemmat tosi heikkoja heh..)

Tää on varmaa eka viikoloppu ku meillä ei oo ollu mitään ohjelmaa. Ihan huippua et on saanu vaa rauhottua ja hengailla kotona. En ees muista millon viimeks oisin lukenu kirjan, mut perjantaina alotin lukeemaan tollasta kirjaa ku My life next door, ku ei ollu muuta tekemistä. Se on ihan superhyvä, oon jo yli puolessa välissä vaikka oonki vasta kolmepäivää sitä lukenu. Yllättävän nopeesti oon saanu sitä luettua, vaikka englanniks lukeminen onki tietenkin vähän hitaampaa ku suomeks..:)



Tänään alettiin laittamaan joulukoristeita, Kelly kävi hakemassa kuusen joten alotettiin jo koristelemaan joulukuustakin. Kuunneltiin joulumusaa ja koristeltiin kuusta ja fiilisteltiin joulua. Laittelen kuvia seuraavassa päivityksessä:)



-Milla

26 marraskuuta, 2014

6.

Heey! Taas on kulunu jo kuukaus enkä oo koko blogia ehtiny edes miettiä. Nyt oon asustellu jenkeissä jo vähän päälle kolme kuukautta!

Noin kuukaus sitten Mykael ja Brad oli Canadassa hirvimetällä. Mä ja Kelly oltiin siis viikko ihan vaa kahdestaan. Se viikko meni kyllä tosi nopeesti, koska oli niin paljon kaikkea ohjelmaa. 

Sinäpäivänä kun Mykael ja Brad lähti Canadaan, niin meillä oli XC sectionals kisat. Eli ne oli karsinnat State kisoihin. Meijjän sectionaleista vaan kaks joukkuetta kuudestatoista pääsi state kisoihin, ja meijjän koulun poikien varsity oli toinen niistä! Jännitettiin iha hulluna tuloksia ja ku kuultiin et Brillion pääsee state kisoihin, alettiin kaikki vaan kiljumaan onnesta. Tyttöjen joukkue oli kuudes, joten ne ei päässy state kisoihin, mut meijjän joukkueen nopein tyttö, Becca, oli eka koko sectionals kisoissa joten se ainostaan pääsi.


Sectionalsien jälkeen mentiin ravintolaan syömään. Yhellä meijjän joukkueen pojalla, Codylla, oli synttärit, joten annettiin aiheesta vähän vihiä tarjoilijoille.. Ne tuli laulamaan Codylle Happy Birthday ja ne päätti vähän nöyryyttää Codya, joten ne pisti sen leikkimään cowboyta keskellä ravintolaa haha (??)


Illalla päätettiin xc joukkuelaisten kanssa mennä keilaamaan. Ihan kaikki ei päässy tulemaan mut kivaa silti oli! Sovittiin treffit high schoolille ja sieltä mentiin kimppakyydeillä Appletoniin keilaamaan.


Keilaamisen jälkeen mentii Walmartiin pelleilemään, ja ei me siellä kauaa ehitty olla ku meijjät jo häädettiin ulos.. Sen jälkeen mentiin syömään Applebee'siin. Se ravintola oli IHAN täynnä. Ja asiaa ei tietenkään yhtään helpottanut se että meitä oli noin 20.. Jakaannuttiin sit tytöt ja pojat eri pöytiin jotta päästäis nopeesti syömään koska kaikilla oli kova nälkä. Siellä oli superhidas palvelu joten istuttiin siellä 3 tuntia. Oltiin kaikki ihan poikki pitkän päivän jälkeen joten päätettiin mennä kotiin nukkumaan. Mutta taas kerran oli ihan sairaan hauska päivä!

Yhtenä päivänä mentiin Kellyn kanssa niiden ystäväpeheen luo kaivertamaan kurpitsoja, koska Halloween oli tulossa. En ollu ikinä ennen sitä tehnyt, joten se oli ihan hauska kokemus. Ja yllätyin miten helppoa se loppujen lopuks oli! En oikein keksiny mitään kaiverrettavaa, joten kaiversin vaan oman nimeni.




Tehtiin yhtenä iltana xc teamin tyttöjen kanssa doordecsit xc varsity pojille koska ne pääsi sinne state kisoihin. Eli doordecsit on vaa sellaset isot julisteet, mitkä mentiin yöllä ripustamaan poikien talojen oviin. Doordecsien teko on kuulemma ollu perinne Brillionissa, niin XC, football kun basketball joukkueellekkin. Ajeltiin siis ympäri Brillionia yöllä ja ripusteltiin niitä julisteita poikien oviin. Se oli ihan superhauskaa, mut vähän tuli sellane rikollinen olo ku hiippailtiin toisten ovilla ja juostiin äkkiä karkuun ku oltiin saatu ne kiinnitettyä. 

Yritin ottaa kuvia niistä mut oli niin pimeetä niin tää oli ainoo kuva mistä saa ees jotain selvää:D


Halloweenina Mykael oli edelleen Canadassa, joten menin mun kavereitten kaa yhen toisen koulun, Kimberlyn jefu peliin. Kimberly on tosi iso koulu - siel on noin 3000 oppilasta, joten niitten jefu joukkueessaki oli 100 pelaajaa. Oli aika erilaista olla niin ison koulun pelissä, kun on tottunu näihi pienen Brillionin peleihin.




Näin meillä koulussa vietettiin halloweenia.. 

Halloweenin jälkeisinä päivänä oli vihdoin XC state kisat. Ne oli aika kaukana, 3h bussimatkan päässä joten lähettiin sinne tosi aikasin aamulla. State kisat oli ihan älyttömän iso tapahtuma! Meijjän poikien joukkue tuli 10. osavaltiossa, ja Becca oli 11.! Vaikka ei ihan ekoja oltukkaan, nii kaikki oli tosi hyvillä fiiliksillä koska se oli niin hienoa ylipäätään päästä state kisoihin.

Mykael ja Brad tuli kotiin seuraavana päivänä:)


Meillä loppu 1st quarter ja 2nd quarter alko muutama viikko sitten. Tässä on mun arvosanat ekasta quarterista.



Meijjän koulun musikaali oli pariviikkoa sitten. Kävin parikuukautta sitten kattomassa millaset niitten try outit on.. Ihan niiku olisin ollu High School Musical -leffassa haha:D
Eli koulun musikaali oli Addam's Family. Se tarina oli vähän outo, mut kaikki oli ihan tajuttoman hyviä näyttelijöita ja laulajia! Kävin kattomassa sen Kristenin kanssa, koska Mykael oli kokoajan verhojen takana, kun se teki kaikki meikit yms. niille näyttelijöille.


Muutama viikko sit oli volleyball state kisat, joten skipattiin koulupäivä ja mentiin Green Bayhin kattomaan turnausta.


Yhtenä iltana koulussa oli Sport Awards, missä jaettiin kaiken maailman palkintoja syksyn urheilulajeija harrastaneille. Tossa meijjän joukkueen palkintojen saajat.


Mäkin sain tollasen kunniakirjan:)


Alotin tosiaan pariviikkoa sitten koripallon.. Tiesin että oon huono koriksessa, mut en tajunnu että oon näin surkee haha:D Ekoina päivinä olin ihan kujalla..oon tosin vieläkin, mut ymmärrän jo korista vähän enemmän! Pelaan siis JV eli junior varsityssa. Treenit on ihan superhauskoja, ja mua ei haittaa yhtään vaikka en osaakkaan pelata korista, koska kaikki tietää et oon surkee. Heti jos teen jotain oikeen tai teen hienon korin, nii kaikkii alkaa kiljumaan et "Omg good job Milla!" :D ja se joukkue on ihan superihana.
Meil on aina kaks kertaa viikossa peli, mut mä en oo vielä kertaakaan pelannu, enkä tosin vielä haluakkaan pelata koska oon niin huono..:D Ehkä sitten joulun jälkeen ku on vähän enemmän itsevarmuutta ja pallokin paremmin hallussa.. 

Välillä vieläkin ikävoin crosscountrya ja sitä joukkuetta. Heti ku alotin koriksen ja tajusin miten vaikeeta se oikeesti on, nii aloin ikävoimään juoksua tosi paljon. En tosiaan sano et XC olis helppoo, se on paljon rankempaa ku koris, mut se on vaa nii yksinkertasta koska kuka tahansa osaa juosta! Mutta kyllä mä tässä koriksessakin vielä ehin kehittyä! Koris season on noin 3 kuukautta.


Viikko sitten sunnuntaina oltiin Green Bay Packersien pelissä. Se oli ihan huippu! Eli Packers on NFL joukkue jota melkeimpä kaikki kannattaa täällä päin. Mentiin siis peliin Kellyn, Mykaelin ja Kellyn siskon, Missyn kanssa. 




Toi stadium oli ihan sairaan iso! Tuolla pelissä oli 78 000 ihmistä! 


Seuraavana sunnuntaina mentiin Packers Pro Shopiin, mikä on sellanen kauppa, missä myydään vaan kaikkea Packers tavaraa. Sen jälkeen mentiin vähän shoppailtiin ja sitten mentiin koko perheen kanssa Lambeau fieldin ravintolaan syomään. Oli ihan huippua kun oltiin ainoot ihmiset koko paikassa!





Muuten ei oo mitään ihmeellistä täällä tapahtunu. Koulua, koristreenejä, kavereitten ja perheen kanssa hengausta. Viime perjantaina meillä oli koulussa half day, joten sen jälkeen mentiin Mykaelin kanssa pelaa korista kahestaan ja illalla mentiin leffaan. Tällä viikolla loppuviikko onkin koulusta vapaata, koska huomenna on Thanksgiving!

Ainiin, täällä näyttää jo ihan talvelta<3:)



Paljon terkkuja Suomeen!<3



-Milla